Maailmanlaajuinen tutkimus

Meillä on käynnissä jatkuva, useita erilaisia tutkimusmenetelmiä hyödyntävä tutkimusohjelma, jonka tarkoituksena on selvittää, mitä kuluttajat ajattelevat ja tuntevat. Näin pysymme selvillä uusimmista ajatuksista, trendeistä ja innovaatioista.

Vuosina 2006–2007 teimme seksuaalista hyvinvointia koskevan kyselyn, jota varten haastattelimme 26 000:tta vähintään 16-vuotiasta henkilöä yli 26 maassa. Tällaisia tuloksia saimme:

Ovatko ihmiset tyytyväisiä seksuaalisesti?

Maailmanlaajuisesti seksi voisi olla parempaakin. Näyttäisi siltä, että olemme kadottaneet libidomme, kiinnostuksemme seksiä kohtaan ja kykymme seikkailla.

60 prosenttia meistä sanoo, että seksi on hauskaa, nautinnollista ja elintärkeä osa elämää. Kuitenkin vain 44 prosenttia on tyytyväisiä seksielämäänsä.

Olemme osoittaneet, että tyytymättömyys seksielämään kasvaa iän myötä, etenkin miehillä. Tämä johtuu osittain siitä, että silloin harrastamme seksiä harvemmin ja olemme myös olleet parisuhteessa kauemmin.

Se tuntuu usein yksitoikkoiselta ja vähemmän jännittävältä. Kiinnostavaa on, että lasten saaminen ei vähennä tyytyväisyyttä.

Mitkä fyysiset tekijät vaikuttavat tyytyväisyyteen?

  • Stressittömyys sekä hyvä psyykkinen ja fyysinen terveys.

  • Ei paineita orgasmin saavuttamiseen.

  • Ei sukupuolisia toimintahäiriöitä.

  • Seksin ja esileikin säännöllisyys.

Ylipäätään stressitön elämä sekä hyvä psyykkinen ja fyysinen terveys.

Orgasmin saaminen on seksuaalisen tyytyväisyyden avaintekijä. Vain 48 prosenttia vastaajista kertoi saavansa yleensä orgasmin. Maailmanlaajuisesti 64 prosenttia miehistä – eli kaksi kertaa suurempi osuus kuin naisista – saa orgasmeja säännöllisesti.

Erektion ylläpitäminen ja riittävä liukastus ovat tutkimustemme mukaan toinen tärkeä tekijä. Vastanneista naisista 34 prosenttia on jossain elämänsä vaiheessa kokenut vaginan kuivuutta, 24 prosenttia miehistä on kokenut erektiovaikeuksia ja 29 prosenttia on kokenut vaikeuksia erektion ylläpitämisessä.

Säännöllinen seksi vaikuttaa tyytyväisyystasoon molemmilla sukupuolilla, kuten myös riittävä esileikki. Seksikertojen tiheys ja tyytyväisyys seksiin ovat huipussaan ikävuosien 20 ja 34 välillä, mutta se on edelleen tärkeää vanhetessa: yli 65-vuotiaat harrastavat seksiä useammin kuin kerran viikossa. Seksikertojen tiheys vaihtelee eri maiden välillä.

Millaiset tunnetekijät vaikuttavat tyytyväisyyteen?

  • Läheisyyden tunne kumppanin kanssa.

  • Jännittävä seksielämä.

  • Ei sukupuolisia toimintahäiriöitä.

  • Hyvä kokemus ensimmäisestä seksikerrasta.

Seksin prioriteetit ovat muuttumassa. Etsimme pehmeämpää ja hienostuneempaa seksuaalista laatuaikaa kumppanimme kanssa, haluamme makuuhuoneeseen romantiikkaa ja turvallisuuden tunnetta.

Läheisyyden tunne kumppanin kanssa, tunne rakastetuksi ja kunnioitetuksi tulemisesta sekä turvallisuuden tunne vaikuttavat vahvasti kykyymme saada seksuaalista tyydytystä.

Molemminpuolinen kunnioitus on erittäin tärkeässä roolissa tyydyttävässä seksielämässä. 80 prosenttia niistä, jotka ilmoittivat olevansa tyytyväisiä seksielämäänsä, kertovat kokevansa, että heidän kumppaninsa kunnioittaa heitä seksin aikana. 39 prosenttia haluaisi enemmän rakkautta ja romantiikkaa, 36 prosenttia haluaisi enemmän laatuaikaa kumppaninsa kanssa, 31 prosenttia haluaisi enemmän hauskuutta, parempaa kommunikointia ja läheisyyttä kumppaninsa kanssa ja 29 prosenttia paremman sukupuolivietin. 37 prosenttia haluaisi olla vähemmän stressaantunut ja väsynyt.

Jännittävä seksielämä on myös tärkeää, vaikkakin sen tärkeys hiipuu suhteen keston myötä. Yli kolme vuotta parisuhteessa olleet ovat yleensä vähemmän estoisia. On tärkeää pitää seksielämä mahdollisimman jännittävänä. Vastanneista 53 prosenttia on sitä mieltä, että roolileikkien, hieromisen, seksifantasioiden ja sitomisen kokeilemisesta on hyötyä.

Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa?

Meidän kaikkien kannattaa omistaa enemmän aikaa ja energiaa seksielämäämme, ja romantiikan ja hauskuuden lisäämisestä voisi varmasti olla apua! Meidän kaikkien kannattaa yrittää olla vähemmän estyneitä, avoimempia ja tietää enemmän nautinnon saamisesta ja antamisesta. Meidän kannattaa myös harkita seksielämää parantavien tuotteiden käyttämistä. Kaksi kolmasosaa vastanneista ei käytä seksielämää parantavia tuotteita, mutta puolet meistä haluaisi kokeilla niitä.

Miten saisin tyydyttävämmän seksielämän?

Kuten aiemmassa yhteenvedossa todettiin, seksuaalisen tyydytyksen tekijöitä ovat seuraavat:

  • Fyysinen ja psyykkinen terveys

  • Hyvä perusterveys auttaa välttämään stressiä

  • Fysiologiset ongelmat

  • Ei sukupuolisia toimintahäiriöitä

  • Tunteisiin perustuvat suhteet

  • Suhteessa on tärkeä tuntea itsensä rakastetuksi, kunnioitetuksi, rennoksi ja turvalliseksi.

  • Jännitys, vaihtelu ja hauskanpito ovat tärkeitä asioita.

Durex voi auttaa seksuaalisen tyydytyksen saamisessa monin tavoin. Aloitetaan fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä: vaikka emme voikaan suoranaisesti vaikuttaa näihin asioihin, ymmärrämme niiden tärkeyden. Ehdotammekin, että pohdit huolellisesti, miten nämä seikat vaikuttavat omaan tyytyväisyyden tunteeseesi. Jos sinulla on fysiologisia ongelmia, voit tutustua valikoimaamme, josta löytyy apuneuvoja sekä miesten että naisten sukupuolisiin toimintahäiriöihin.

Yhteenveto

Toivomme, että kyselymme tulokset ovat kiinnostavia ja hyödyllisiä. Toivottavasti se auttoi sinua ymmärtämään, miten voit saada tyydyttävämmän seksielämän. Siihen vaikuttavat sekä fyysiset että psyykkiset tekijät ja ymmärrys siitä, mikä toimii juuri sinun kohdallasi. Useimpien kohdalla tämä tarkoittaa hauskuuden ja seikkailun tuomista takaisin seksielämään. Tämä tutkimus myös todistaa, että seksin määrä ei ole seksuaalisen tyytyväisyyden keskeisin tekijä.